sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Kaksikielistä kokeilua

This blog entry is bilingual. To change the language, click the Union Flag to the left.
Tämä postaus on kirjoitettu sekä englanniksi että suomeksi. Voit vaihtaa kieliä klikkamalla lippuja.

Helposti tunnistettavat jäljet lumessa (31.01.2010 )

Ihan kokeilumielessä tein tällaisen kaksikielisen postauksen. Tarkoituksena on, että postauksessa näkyisi vain yksi kieli kerrallaan ja että kieltä pystyisi vaihtamaan yhdellä napinpainalluksella postausta lukiessa. Tietty olisi helpompaa ja ehkä selkeämpääkin tehdä kaksi erillistä postausta eri kielillä mutta se olisi ollut aivan liian helppo ratkaisu.

Asiaan: Viikkoni kissanvahtina kotikotona päättyi ja lähden takaisin Tampereelle aikaisin huomenna aamulla. Samppa jää Lauran kanssa Raumalle toistaiseksi. Saan kuitenkin todennäköisesti ja toivottavasti yksiötarjouksen TOAS:ilta helmikuun aikana, joten ennen pitkää voin ottaa Sampan taas kohta Tampereelle.
Tämän postauksen kuvat on otettu äitini uudella Canonilla (EOS 50D). Tunnen itseni aika kokemattomaksi järjestelmäkameroiden kanssa, mutta hienoa jälkeä uusi kamera kuitenkin tekee vaikka sitä ei kunnolla osaisikaan käyttää.

Lumipaakuista tietää milloin mennä takaisin sisälle (31.01.2010)

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Vuoden näyttelykoira

Onni löytyi viltin alta (26.1.2010)

Olemme olleet viime viikon lauantaista lähtien Raumalla vahtimassa viittä kissaa kotikotonani sillä välin kun vanhempani ovat lomailemassa Lapissa. Kissat osaavat liikkua sen verran huomiota herättämättä että Samppa ei niitä yleensä edes hoksaa - ja vaikka hoksaisikin, niin sen verran olemme saaneet taottua Sampan päähän järkeä että elukkamme ei päättömästi säntää kissojen perään. Sampan liikehtiessä liian innostuneesti kissat ovat kyllä katonrajassa ennen kuin kukaan ehtii kissaa sanoa.

Viikonloppuna järjestettiin Suomen sealyhaminterrierit ry:n vuosikokous Turun kv-koiranäyttelyn yhteydessä. Asiaankuuluvan kokoustamisen lisäksi vuosikokouksessa jaettiin yhdistyksen vuoden näyttelykoirien palkinnot, perustuen vuoden aikana kertyneisiin näyttelypisteisiin.
Samppa pokkasi itselleen yhdistyksen isoimman pystin toista vuotta peräkkäin. Kokouksessa päätettiin myös, että sealyhamien epävirallinen erikoisnäyttely järjestetään tänä vuonna Raumalla, 24. heinäkuuta.

Viikko on kulunut tähän asti mukavasti ja Samppa ainakin tykkää hyppiä itsensä korkuisessa hangessa metsässä ilman menoa rajoittavaa hihnaa.

Reviiriä tarkistamassa (26.1.2010)

lauantai 23. tammikuuta 2010

Valelääkärit ja talvivarusteet

Pari viikkoa sitten tuli ilmi tapaus, jossa Karkkilassa vuoden päivät toiminut lääkäri ei ollutkaan hankkinut asianmukaista pätevyyttä vaan oli toiminut lähinnä kirjojen varassa potilaiden hoidossa. Kenenkään henki ollut tiettävästi vaarassa, onneksi. Muun muassa Aamulehti uutisoi asiasta pari viikkoa sitten.
Liekö osaksi edellä mainitun tapauksen syytä, mutta nyt epäillään samanlaista toimintaa Nurmijärveläisen eläinlääkärin osalta. Sekä Aamulehdessä että Iltalehti uutisoivat asiasta. Tässä tapauksessa "eläinlääkäri" on ollut toimessaan jo 1990-luvulta lähtien ja hänen väitetään määränneen lääkkeitä ja tehneen jopa leikkauksia ilman pätevyyttä. Epäilty kuitenkin kiistää syyllisyytensä ja toisaalta hänen tuttunsa kertoo olleensa paikan päällä operaation aikana. Tapauksesta on kanneltu tämänkin vuosituhannen puolella, mutta viralliset tahot eivät olleet tehneet asialle mitään.
Harmillista että edes lääkäreihin - ihmisten tai eläinten - ei voi varauksetta luottaa.

Talvivarusteet (23.1.2010)

Ilman aasinsiltoja asiasta toiseen: Laura oli hankkinut viikolla Sampalle Ilonaiheesta kuvassa yllä näkyvät Jokken talvivarusteet; fleecestä tehdyt, hieman muotoon leikatut tummansiniset töppöset sekä oranssin liivin, jossa on heijastinnauhaa taitteissa.
Vaikka en kannatakaan lemmikkien pukemista, niin Sampan uusissa talviromppeissa on kyllä järkeä olosuhteet huomioon ottaen, Samppa kun ei ole mikään husky tai alaskanmalamuutti. Töppösten ansiosta Samppa jaksaa olla pidempään ulkona kun tassut eivät ala palelemaan yhtä herkästi kuin ilman töppösiä. Lisäksi kuvassa näkyvä liivi suojaa pitkiä alapuolella olevia karvoja lumipaakuilta. Bonuksena kyseiset vaatekappaleet näyttävät järkeviltä ja käytännöllisiltä.

perjantai 22. tammikuuta 2010

Maailman vanhin koira ja koiran ikä

Viime vuoden lokakuussa Guinnessin ennätystenkirjaan pääsi mäyräkoira Otto, joka jouduttiin kuitenkin lopettamaan noin kuukausi ennen 21. syntymäpäiväänsä. Aamulehti uutisoi myös tapauksesta ja väittää että "ihmisen vuosissa" Oton ikä oilsi ollut 147:n ikävuoden paikkeilla.
147 vuotta saadaan kertomalla 21 maagisella luvulla 7, mikä kuitenkaan ei kerro ihan kaikkea. Kaikkien koirien "oikeaa" ikää ei voida vertailla vain yhdellä kertoimella, sillä koiraroduissa on huimia eroja, toiset rodut elävät pidempään kuin toiset. Koirien ikää laskiessa pitäisi ottaa huomioon myös rodun keskimääräinen paino; pienemmät koirat elävät lähes poikkeuksetta pidempään kuin isot koirat. Alla olevaa taulukkoa tulkiten Oton "ihmisikä" olisi ollut juuri ja juuri 100 vuoden paikkeilla. Esimerkiksi keskiverto kultainennoutaja olisi "saman ikäinen" 16-vuotiaana.
Oli Oton ikä mikä tahansa suhteutettuna ihmisten vuosiin, niin yli 20 vuotta on joka tapauksessa kunnioitettava ikä koiralle eikä suotta ennätystenkirjassa.
Koirien elinikä ihmisen vuosissa, lähde: wikipedia.

Toinen uutinen Aamulehdestä: Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila myöntää eläinsuojelun puutteet. Ministerin mukaan rangaistuksia tulisi koventaa, sillä nykyinen kahden vuoden vankeustuomio aiheuttaa sen, että eläinrääkkääjät selviävät nykyään yleensä vain sakoilla. Anttilaa huolettaa lisäksi se, että lain noudattamisen valvonta on nykyään ainoastaan kuntien kontolla. Toinen huolenaihe on se, että laki on jokseenkin löyhä, ja antaa liikaa tulkinnanvaraa.
Asiaa on laittanut eteenpäin muun muassa viime aikoina suomalaisilla sikatiloilla ilmenneet tapaukset, sekä mm. YLE:n uutisoima hevosiin liittyvä eläinsuojelurikosepäily Iitissä. Toivon mukaan pian kiristyvä eläinsuojelulaki saa kuriin myös pentutehtailijat, joista kirjoitin jo aiemmin Ihmisten julmuus -postauksessa.

maanantai 18. tammikuuta 2010

Sampan trimmaus

Selasin vanhoja postauksia läpi ja tämä postaus tuli luonnos-tilassa vastaan. Alun perin olin postaamassa tätä jo viime vuoden toukokuun lopulla, mutta jostain syystä olin jättänyt tämän kesken.
Miksi koiria trimmataan, kammataan, harjataan ja hoidetaan turkin puolesta melkeinpä enemmän kuin omistajan hiuskuontaloa? Alla ennen-jälkeen kuvissa yksi hyvä syy:

Ennen (17.04. 2008) © Six-Pack Sealyhams

Jälkeen (heinäkuu, 2008) © Six-Pack Sealyhams

Näyttelyissä käytettävää koiraa trimmataan ja sen turkkia hoidetaan tietysti enemmän kuin tavallista kotikoiraa, mutta yllä olevaan ennen-kuvan kuntoon ei kotikoiraakaan ole tarkoitus päästää.
Koiranäyttelyt ovat periaatteessa kauneuskilpailut, joten voittamisen kannalta on hyvä että koira on trimmattu parhaimpaan näköönsä. Samaan hengenvetoon mainittakoon että koirat eivät oman komeutensa tai kauneutensa päälle juuri mitään ymmärrä ja että koiranäyttelyt voidaan äkkiseltään leimata täysin turhiksi, mutta muistutettakoon, että näyttelyiden yhtenä tarkoituksena on ohjata koirien jalostusta roduille tyypilliseen - ja mikä tärkeämpää - terveelliseen suuntaan.

Sealyhaminterrierin turkkia on kammattava ja harjattava useamman kerran viikossa, mieluiten jopa päivittäin. Säännöllinen kampaus ja harjaus estäävät turkin takkuuntumisen, mikä tekee myös sen, että turkkia on helpompi kammata.
Kuten olen tainnut jo aiemmin mainita, niin Sampan turkki ei ole aivan niin karkea kuin se voisi olla, joten turkkiin tarttuu kaikki lika vähän liiankin helposti, joten erityisesti keväisin ja syksyisin turkkia tarvitsee myös pestä usein. Pelkkä vesipesu ei riitä, joten tarvitaan myös sampoota. Tuskin tulee kenellekään yllätyksenä että kuten ihmisille niin myös koirille on olemassa huikea määrä erilaisia pesuaineita - eikä tässäkään tapauksessa edes yksi pullo yhdelle koiralle riitä. Missään ei ainakaan minulle ole tullut vastaan koirasampoota, joka olisi tarkoitettu karkealle terrierin karvalle ja samalla olisi tarkoitettu myös valkoiselle turkille.

Emme itse trimmaa Samppaa, vaan uskomme lujasti kasvattajan taitoon trimmata kasvattejaan, joten kiikutamme Sampan vähän näyttelyistä riippuen noin kuukauden-kahden välein trimmattavaksi. Trimmaukseen kuluu aikaa yleensä tunnista kahteen. Trimmauksen aikana Sampan korvat, pää (ei otsatukkaa ja partaa) ja rinta (ei varsinaisia "rintakarvoja") ja takapuoli ajellaan trimmerillä lyhyeksi ja loput turkista kevennetään nyppimällä.
Nyppiminen on sana, jossa on ikävänkuuloinen sävy, ja asiasta on käyty keskustelua muun muassa Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen foorumilla. Keskustelun aloittaja on todennäköisesti vienyt koiransa nypittäväksi taidottomalle trimmaajalle, minkä takia koira on kärsinyt ja sen johdosta aloittaja on yrittänyt omien sanojensa mukaan tehdä jopa lakialoitetta nyppimisen kieltämiseksi. Myöhemmin keskustelussa tulee järjen ääntäkin kyllä mukaan.
Nyppimistä tehdään lähinnä karkeakarvaisille roduille ja silloin kun turkki on "kypsä" nyppimiselle. Nypittäessä koiralta poistetaan vanha, jo melkein itsestään irtoava karva jotta tilalle pääsee kasvamaan uutta (ja karkeaa) karvaa. Näin menetellessä koiraan ei satu, ja jotkut yksilöt saattavat jopa nukahtaa operoinnin aikana.
Tarkempia ohjeita nyppimiseen on esimerkiksi Suomen Jackrussellinterrierit ry:n sivuilla, mutta suotavaa on jättää nyppiminen niille jotka sen osaavat.

Lopuksi vielä Raumalla ilmestyvän Länsi-Suomen Messi-viikkoliitteen (22.5-28.5.2009) koko aukeaman juttu Maijasta, joka on Sampalle sukua luokkaa "serkku", mikäli oikein sukutauluja tulkitsin. Kyseessä on Sealyham kuitenkin.

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Agility-hallit Tampereella

Aamulehden sunnuntain paperiversiossa oli useampikin koira-aiheinen uutinen. Ensimmäinen silmiin osunut uutinen koski Tampereen seudulle ilmestyneitä Agility-halleja. Kaksi halleista, Canis Areena Lempäälän Sääksjärvellä ja Meirän Halli Nokialla avattiin viime vuoden lokakuussa ja kolmas, Best-In areena avattiin tänään, 17.1. Lempäälän Ideaparkin takapihalle. Hallien kenttien tuntivuokrahinnat vaihtelevat 20-40 euron välillä riippuen ajankohdasta. Lisäsin hallien sijainnit Tampereen koirapuistokartalle.
Sampan kanssa olisi hienoa kokeilla agilityä, mutta mainituilla hinnoilla kokeilut kyllä siirtyvät finanssipoliittisesti toivottavasti varakkaampaan tulevaisuuteen. Canis Areenaa ylläpitävä Koirakoulu Cannus järjestää myös agilitykursseja; alkeiskurssin hinta on heillä 110 euroa. Cannus järjestää myös paljon muita mielenkiintoisia kursseja, kuten jäljestys- hieronta- ja sienestyskursseja

Toinen uutinen koski Viron löytökoirakotien avustuksia. Rekku Rescue ja Pelastetaan Koirat -yhdistykset keräsivät Turtolan Citymarketilla kuiva- ja purkkiruokaa virolaisten löytökoirien ja -kissojen hyväksi.
Omasta mielestäni löytökoirat ovat hieman kaksipiippuinen juttu: on todella hienoa että ihmiset välittävät eläimistä sekä niiden hyvinvoinnista ja pitävät eläinten oikeuksista kiinni. Toisaalta löytökoiran hankkijan tulisi olla kokenut koiranomistaja, sillä löytökoiran taustoista ja aiemmista kohtaloista ei yleensä ole tietoa - Koira voi käyttäytyä kiltisti, mutta sille on voinut jäädä jotain traumoja tai käyttäytymistapoja, joiden takia sillä saattaa päässä yhtäkkiä kilahtaa, jolloin seuraukset voivat olla vähintäänkin arvaamattomat.

Kolmas uutinen ei nyt ollut oikeastaan uutinen vaan lukijakysymys asiantuntijalle. Aiheena oli rotukoirien hintahaarukka: Aamulehden lukija ihmetteli miksi rotukoirien pentujen hinnoissa voi olla pahimmillaan yli tuhannen euron eroja. Vastaus oli koiranomistajalle kohtalaisen selvä: Pennun arvo määräytyy koiran sukutaulusta löytyvien meriittien ja koiran yleisen suosion perusteella. Vastauksessa mainittiin myös, että liian halvassa pennussa on yleensä jotain hämärää taustalla, ja että pentua hankittaessa sille on joka tapauksessa osattava vaatia rekisteripaperit sekä mikrosirutus. Aiheeseen liittyy osittain myös Taloussanomien uutinen Rotukoirasta tuli ongelmaostos, joka kannattaa lukea.

perjantai 15. tammikuuta 2010

In English

Greetings to all of those who have not understood a word in this blog before! Also you who have understood one or more words, you are also greeted in equally happy manner!
I'm Tuomas, I'm twentysomething and I am an IT student in Tampere University of Technology. Occasionally I live with this wonderful girl Laura, who is also twentysomething, a student, and with whom I keep Samppa. I usually write long and complicated sentences that do not seem to have any end - or actual point, but anyway, in this blog I write (in Finnish) about (having) a Sealyham Terrier called Samppa. I also sometimes write about my viewpoints on those current news that somehow are related to dogs.
I'm so proud of Samppa because he's my first dog and he's also so smart and cute and awesome, but let me start from the beginning:

Samppa, five days old (3.3.2007) © Six-Pack Stella Artois

A litter of Six-Pack Stella Artois was born on 26th of February 2007. The Academy Awards of that year took place on February 25th[wiki], so the puppies were named after Hollywood stars. Samppa was named after Samuel L. Jackson.

Samppa, 6 weeks old (15.4.2007) © Six-Pack Sealyhams

Me and Laura were going to go to South Korea as exchange students at the end of August in 2008. We were quite certain that we would not get a dog not until we would share an apartment - or at least not before we had come back from Korea.
Laura had taken me to see the litter a couple of times in the summer of 2007 before they were given their new homes. However, due to some health issues at Samppa's new home the breeders had to get Samppa back after a year, in summer of 2008. The breeders soon began to look for a new caring family for Samppa.
The Breeders went to Wales for a week and they trusted us with Samppa while they were gone. One week with barely-a-year-old, clever and charming puppy was enough for us to decide that we would keep Samppa - probably this was just a breeder's cunning plan.

Checking out some local mud puddles (22.8.2008)

We soon began going to conformation shows (see Samppa's most awesomest show map), and before we went to Korea, Samppa had got three BOB's and even one BOG-4 from four shows already. While we were at Korea, Samppa lived with his brother Oscar and two other dogs at Laura's parents' home.

Oscar, Samppa and Natalia the Bouvier (10.8.2008)

Thanks to breeder's guidance, grooming and great help, Samppa evolved from unkempt, ill-groomed furball to a Finnish Winner 2008 title winning conformation show canine in less than a half a year. Three months later, at which point e also had come back from Korea, Samppa became Finnish Champion at Tampere.

Starting from the successful Tampere show Samppa participated to thirteen shows of which five were held outside Finland (once in Estonia, Austria and Slovakia and two times in Hungary). Including the titles mentioned before, Samppa is now currently World Champion (official entry pending), Champion in Finland and Estonia, Finnish Winner 2008, Nordic and Baltic Winner 2009 and Austrian Bundessieger 2009.

Celebrating 1st of May (1.5.2009) by Mikko A.

In addition to touring in shows we also have fun with Samppa by walking in forest trails, taking him to play with other dogs in dog parks and by teaching some tricks, like dancing. We also often take him with us when we're going somewhere or just spending time with our friends.

Currently, as mentioned before, I am studying in Tampere and Laura is doing her studies' final work in Rauma. I live in a dormitory with two other guys (we do have at least separate rooms, not like in Korea where I shared a single room with a Polish guy, who actually was very nice) and basically pets are not allowed here so Samppa is staying with Laura in Rauma for now. I should be getting an own apartment in a month or two though.
We don't have any specific plans for dog shows in Finland for this year yet but we do have some plans to go to Norway and Sweden with Samppa to get some more titles for him. Unfortunately, since travelling with a dog is rather expensive for poor students, we'll have to wait and see what financial situation is nearer the summer.

Samppa being awesome in many places at the same time (7.11.2009)

For those who are interested, below is Samppa's pedigree with grandparents up to fourth generation. More precise pedigree and other official statistics are at KoiraNet breeding database (currently available in Finnish only though).
That's all for now. I might be making more English posts if something remarkable happens, thank you for reading this far. Meanwhile, more photos of Samppa can be seen, as mentioned on the right below the blog title picture, by browsing entries with kuvat-tag

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Kuurakeli


Ahvenisjärvi 10.01.10
Kerrankin voi otsikoida keliaiheisen postauksen kahdella u-kirjaimella yhden sijaan. Hervannan puut ovat peittyneet valkoiseen huntuun kauttaaltaan, kiitos lumisateen, pakkasen ja sumun, joka usein verhoaa Hervannan kauttaaltaan.
Kävimme päivällä Ahvenisjärven koirapuistossa juoksuttamassa Samppaa. Pakkasesta huolimatta Sampan tassuihin paakkuuntui lunta, joten puolta tuntia kauempaa ulkona ei voinut olla, ikävä kyllä.
Aihetta sivuten Aamulehdessä oli edellispäivänä koiren pakkaskestävyyteen liittyvä uutinen. Jutun lopussa haastateltu eläinlääkäri toteaa, että hänen klinikalleen ei ole paleltuneita koiria juuri tullut. Paleltumisen merkit kannattaa kuitenkin tarkastaa esimerkiksi Koirakoulu Kompassin sivuilta. Myös YLE:n tekemässä tamperelaisen eläinlääkärin haastattelussa on hyviä vinkkejä koiran kanssa talvella liikkumiseen.

torstai 7. tammikuuta 2010

Rahakoira ja irtokoira

Joskus aiemmin postasin tänne linkin uutisvideoon, jossa esiteltiin erästä tutkimusryhmää, joka kouluttaa koiria aistimaan syöpäsoluja. Lisäksi muistan kuulleeni koirista, jotka aistivat alhaisen verensokeritason diabeetikoilla, mutta en ole varma teinkö asiasta postausta.
Itselleni uusi tieto on kuitenkin se, että suomen Poliisilla on käytössä koira, joka aistii rahaa. Aamulehti kertoo tästä otsikolla Rahan etsimiseen koulutettu poliisikoira löysi 25 000 euroa käteistä. Koirien hajuaistin tarkkuutta ei voi kuin ihmetellä. Uutisen mukaan rahat oli kätketty niin, että niitä ei ilman koiran apua olisi voinut löytää. Rahat liittyvät kavallukseen Kemin maisemissa.

Lisäys: Meinasin jo kysyä poliisilta Facebookissa poliisikoirista, mutta tänään (8.1.) olikin Facebookiin tullut ihan em. uutiseen liittyen postaus poliisin taholta. Lisää tietoa poliisikoirista löytyy Poliisikoiralaitoksen sivuilta.

Päivän toinen uutinen löytyy myös Aamulehdestä: Koiraa väistänyt auto suistui ojaan ja törmäsi valopylvääseen - kyydissä viisi ihmistä. Posion ja Kuusamon välillä tapahtuneessa onnettomuudessa ei tullut henkilövahinkoja, mutta auto kärsi vaurioita ja valaisinpylväs katkesi. Myös koira selvisi ilmeisesti hengissä.
Vaikka koiranomistajallle ei olisikaan niin väliä oman koiransa kohtalosta, niin yleisen turvallisuuden (ja järjestys- sekä metsästyslain noudattamisen) takia on syytä pitää koira aidatulla alueella tai kytkettynä - vaikka asuisikin maalla, kuten uutisoidussa tapauksessa[maps]. Tämä irrallaan ollut koira olisi voinut pahimmillaan aiheuttaa viiden ihmisen kuoleman. Tietty koira on voinut päästä vahingossa ja huomaamatta vapaaksi asianmukaisista järjestelyistä huolimatta, joten tapauksesta enempää tietämättä en heti lähde etusormi ojossa koiranomistajaa syyttämään.

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Loppiaispostaus

Loppu- ja alkuvuoden juhlapyhät alkavat olla jo takana päin ja arki levittäytyy eteen loppumattomana rämeenä. Vuosi 2009 jää mieleen vuotena, jolloin Lauran kanssa muutimme asuinpaikkaa viisi kertaa; ensin kotiuduimme Koreasta Raumalle, josta muutaman viikon jälkeen muutimme asumaan muutamaksi kuukaudeksi Tampereelle. Sitten Laura muutti Tampereelta Raumalle opiskelujen perässä ja vähän sen jälkeen minä muutin vaihtoon lähtevän kaverini asuntoon. Lopuksi vielä ennen joulua muutin legendaarisen Mikontalon soluasuntoon kun kaveri palasi vaihdosta.
Lopputuloksena tästä muuttorikkaasta vuodesta on se, että Samppa on enimmäkseen Lauralla, sillä TOAS on kieltänyt lemmikkieläinten pidon soluasunnoissa, ihan ymmärrettävistä syistä.

Rento olotila, kuvaajana Mikko (30.12.2009)

Otimme uuden vuoden vastaan Hervannassa kaverini asunnolla ja Samppa oli meillä luonnollisesti mukana. Yleensä uudenvuoden ilotulitteista nostetaan hirveä hössötys koiraihmisten keskuudessa, mutta meillä ei ainakaan ole mitään ongelmaa ollut.
Koira alkaa pelkäämään kovia paukahduksia, jos uutenavuotena aletaan aina hirveästi hössöttämään ja suojelemaan koiraa ilotulitteiden ääniltä.
Jos koira pennusta lähtien oppii siihen, että värit ja pauke taivaalla tekevät omistajan hermostuneeksi, niin koira kyllä aistii sen ja alkaa pelätä ilotulitteita. Parasta on vain jättää hössöttäminen ja olla koiran kanssa normaalisti vuodenvaihteesta huolimatta.
Punainen ponnari (3.1.2010)

Lähipäivien koira-aiheisista uutisista nostettakoon esille Satakunnan Kansan Kullaan villikoiralauma-uutinen:
Kullaalla, eli parikymmentä kilometriä porista länsi-kaakkoon liikkuu villikoiralauma, joka on todennäköisesti lähtenyt liikkeelle yksityiskodista, jossa on joidenkin lähteiden mukaan ollut useita kymmeniä koiria. Ihmetystä aiheuttaa se, että miten joku on pystynyt talossaan pitämään niin monta koiraa ja varsinkin, että mitä ihmettä sen ihmisen päässä on liikkunut. Viranomaiset ovat antaneet luvan lauman hävittämiseen, mikä tällaisessa tilanteessa on ainoa vaihtoehto. Huvittavinta jutussa oli lukea kommenteista miten joku ehdotti, että nämä sekarotuiset ja villiintyneet koirat pitäisi ottaa jollain muulla tavalla kiinni ja ottaa takaisin lemmikeiksi.

Aamulehti raportoi saksassa kettujahtiin osallistuneesta mäyräkoirasta, joka kadotti ketun hajujäljen ja eksyi. Koira kuitenkin tassutteli kaupunkiin ja kävi makaamaan virastotalon lattialle - sattumalta tai ei - löytötavaratoimiston eteen. Toimistossa oli vieläpä samaan aikaan eräs metsästäjä joka tunsi koiran, joten Druse vom Hoellengrund pääsi nopeasti takaisin omistajansa huomaan.