Toisin kuten lupasin, juttua viikonlopun Porin näyttelystä tuleekin vasta nyt tiistaina. Samppa oli näyttelyn ainoa Sealyham, joten ROP tuli melkein kuin itsestään. Tiedetään kyllä tapauksia, joissa kehään on mennyt vain yksi rotunsa edustaja, ja silti ei ole tuota ykkössijoitusta ansainnut.
Merkittävää tässä näyttelyssä oli lähinnä se, että tällä kertaa minä vein Sampan kehään ja toisekseen olimme Lauran ja Sampan kanssa keskenämme ilman kasvattajien rautaista kokemusta näyttelyssä. Kasvattajat olivat tosin paikalla, mutta töissä, joten apua heiltä ei saanut.
Periaatteessa koko proseduuri näyttelykehässä on harvinaisen yksinkertainen, varsinkin kun kehässä on vain yksi koira; koira talutetaan trimmipöydälle ja nostetaan siihen ja annetaan tuomarin tutkia koira. Lasketaan koira maahan ja odotetaan lisäohjeita tuomarilta. Tällä kertaa kehätuomari halusi nähdä kolmion (eli kävellään näyttelykehää vastapäivään kaksi laitaa ja sitten poikittain kehän läpi takaisin lähtöpisteeseen) ja vielä lisäksi yhden edestakaisin-kävelyn (kehän yksi laita kävellään edestakaisin). Tämän jälkeen vastaanotetaan nauhat ja mahdolliset ruusukkeet ja kävellään pois.
Tästä minun debyyttikierroksestani haastavan teki se, että kehässä oli jotain todella kiinnostavaa Sampan mielestä, sillä Sampan kuonoa ei saanut mitenkään nostettua maasta ylös. Todennäköisesti kehässä oli kulkenut kiimainen narttu (vaikka sellaisia ei saisi näyttelyihin edes tuoda), sen verran innokkaasti Samppa maata kuonollaan kynti. Sampan odottamaton käyttätyminen sai minut hieman hermostuneeksi, joten kaikki pienet nyanssit mitä kehässä voi hyväkseen käyttää, jäivät pois mielestä.
Koiran arvostelu oli kuitenkin hyvä ja sijoitus oli paras mahdollinen, joten mitään valittamista niiden asioiden suhteen jotka lopulta merkitsevät, ei nyt pitäisi olla.
Laura vei Sampan ryhmäkehään kasvattajan kehotuksesta, sillä tuomari kuulemma on kohtalaisen tarkka koiran esittämisestä, joten minun oli parempi jäädä kehän laidalle seuraamaan kuin mennä hutiloimaan kehään. Kaikesta huolimatta Samppa karsiutui ryhmäkehässä ensimmäisessä erässä. Porin näyttelystä ei ole nyt kuvia, sillä en muistanut tyhjentää kameran muistikorttia lähdettäessä.
Näyttelyn jälkeen sunnuntaina lähdimme ex tempore -retkelle Kustaviin ja Saariston rengastielle. Lähdimme kiertämään rengastietä vastapäivään, mutta Iniön jälkeinen lautta Houtskäriin ehti lähteä kun jouduime tekemään ylimääräisen lenkin Iniön kirkolle, jonne hovivalokuvaajamme unohti lompakkonsa. Alla kuvia saaristokierrokseltamme, kuvaajana Jukka Varjo.

0 kommenttia:
Lähetä kommentti