Joskus aiemmin postasin tänne linkin uutisvideoon, jossa esiteltiin erästä tutkimusryhmää, joka kouluttaa koiria aistimaan syöpäsoluja. Lisäksi muistan kuulleeni koirista, jotka aistivat alhaisen verensokeritason diabeetikoilla, mutta en ole varma teinkö asiasta postausta.
Itselleni uusi tieto on kuitenkin se, että suomen Poliisilla on käytössä koira, joka aistii rahaa. Aamulehti kertoo tästä otsikolla Rahan etsimiseen koulutettu poliisikoira löysi 25 000 euroa käteistä. Koirien hajuaistin tarkkuutta ei voi kuin ihmetellä. Uutisen mukaan rahat oli kätketty niin, että niitä ei ilman koiran apua olisi voinut löytää. Rahat liittyvät kavallukseen Kemin maisemissa.
Lisäys: Meinasin jo kysyä poliisilta Facebookissa poliisikoirista, mutta tänään (8.1.) olikin Facebookiin tullut ihan em. uutiseen liittyen postaus poliisin taholta. Lisää tietoa poliisikoirista löytyy Poliisikoiralaitoksen sivuilta.
Päivän toinen uutinen löytyy myös Aamulehdestä: Koiraa väistänyt auto suistui ojaan ja törmäsi valopylvääseen - kyydissä viisi ihmistä. Posion ja Kuusamon välillä tapahtuneessa onnettomuudessa ei tullut henkilövahinkoja, mutta auto kärsi vaurioita ja valaisinpylväs katkesi. Myös koira selvisi ilmeisesti hengissä.
Vaikka koiranomistajallle ei olisikaan niin väliä oman koiransa kohtalosta, niin yleisen turvallisuuden (ja järjestys- sekä metsästyslain noudattamisen) takia on syytä pitää koira aidatulla alueella tai kytkettynä - vaikka asuisikin maalla, kuten uutisoidussa tapauksessa[maps]. Tämä irrallaan ollut koira olisi voinut pahimmillaan aiheuttaa viiden ihmisen kuoleman. Tietty koira on voinut päästä vahingossa ja huomaamatta vapaaksi asianmukaisista järjestelyistä huolimatta, joten tapauksesta enempää tietämättä en heti lähde etusormi ojossa koiranomistajaa syyttämään.
torstai 7. tammikuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti