Kävimme Sampan kanssa katsomassa millainen paikka on Hervannan toinen koirapuisto Näyttämönpuiston alueella. Puisto on Hermian Nokian konttoreiden ja Näyttelijänkadun ympärillä olevan pientaloalueen välissä.
Noin 270 asteen panorama Näyttelijänpuiston koirapuistosta (13.5.2009)
Aitauksen sisällä on kolme roskista, penkki ja yksi lyhtypylväs sekä kaksi kolmen puisen pylvään ryhmää - siinä kaikki. Alue on katettu hakkeella. Ahvenisjärven koirapuisto on paljon keskeisemmällä paikalla ja lisäksi paljon hienompi kallioineen ja puineen.
Lopuksi vielä, viitaten tähän postaukseen, Samppa on jo kolmena aamuna peräkkäin osannut kantaa aamulla lehden alakerran postilaatikoilta ylös aina työpöytäni luokse - mutta ilmeisesti sillä on mielessä vain se, että toimittamalla lehden sinne mistä ennenkin sai nakkia, saa sitä edelleen. Kanna-käskyä ei vielä oikein pysty käyttämään minkä tahansa esineen kanssa, puhumattakaan siitä että Samppa kantaisi edes lehteä niin kauan kunnes se otetaan siltä pois.

0 kommenttia:
Lähetä kommentti