Jos eilen oli hyvä päivä pyöräillä niin tänään oli vielä parempi. Lämpöasteita oli riittävästi ja pieni tuulenvire piti pahimman helteen pois. Lähdin seikkailemaan Tampereen länsireunalle, Lielahden, Ikurin ja Raholan maisemiin. Pyörän hypoteettiseen matkamittariin tuli noin 42 kilometriä lisää.
Ensimmäisenä matkan varrelle osui Santalahden koirapuisto ja koiranuittopaikka. Aitaus oli kohtalaisen iso, ja kuvaushetkellä siellä oli tunnistamattomia lentäviä esineitä ja puolikkaita haamukoiria. Aitauksesta avautuu upeat maisemat Näsijärvelle.
Santalahden koirapuisto (26.6.2009)
Aitaus on valaistu ja alueella on pari puuta siellä täällä. Alueella on sekä nurmikkoa että hiekkapohjaisia polkuja. Myös penkkejä ja roskiksia sekä koirankakkapussitelineitä on aitauksen sisällä.
Alueeseen kuuluva koiranuittopaikka oli aika koruton, ja ainoa asia mikä kielii siitä että paikka olisi koirien uittamiseen tarkoitettu, on aitauksen takaportilta johtava polku alas rantaan. Kuvaushetkellä paikalla oli parikin koiraa uitettavana:
Santalahden koiranuittopaikka (26.6.2009)
Matkaan tuli heti yllä olevan kuvan ottamisen jälkeen ongelmia, sillä kameran akkuparistoista loppui virta. Lisää fyysisiä mutkia matkaan tuli heti Santalahden venesataman jälkeen kun olin väärällä puolella Paasikiventietä ja jouduin taluttamaan pyörää pienen kinttupolun läpi keskellä pöpelikköä. Selvisin kuitenkin Lielahteen asti ja pysähdyin yhdellä huoltoasemalla ostamassa paristoja. Muutaman minuutin jälkeen olin saapunut Ryydynpohjan Viirapuiston koirapuistoon. Aitauksessa oli sinne saapuessani pariskunta kahden Shar Pein kanssa, ja siitä taisi aitauksen oveen jäädä kyltti joka kielsi päästämästä koiria vapaaksi aitaukseen ennen kuin omistajat saivat omansa kytkettyä. Aitaus näyttää tältä:
Viirapuiston koirapuisto (26.6.2009)
Aitaus on valaistu ja alueella on suureksi osaksi hiekkapohja sekä puistikkoa, pöpelikköä ja villiintynyttä ruohikkoa. Kaikki koirapuiston perustarpeet penkeistä koirankakkapussitelineisiin kuuluvat myös tämän aitauksen varustukseen.
Jatkoin matkaani läheistä Myllypuronkatua pitkin Ikurin läpi Tesoman Leimapuiston koirapuistoon, joka löytyi yllättävän helposti Kylväjänkadun ja Tesomankadun risteyksestä.
Leimapuiston koirapuisto (26.6.2009)
Aitaukseen on yksi portti, jonka välittömässä läheisyydessä on aitauksen sisälle rakennetun pienemmän aitauksen ovi. Aivan portin vieressä on myös koirapuiston käyttäjille tarkoitettu parkkipaikka. Alueen valaistus on hoidettu ainakin yhdellä valopylväällä. Alue on suureksi osaksi metsää hake- ja luonnollisella metsäpohjalla.
Jatkoin matkaani Tesomankatua itään ja saavuin pienen polkemisen jälkeen Raholaan, VT12:n ja Pyhäjärven väliselle suhteellisen kapealle rantakaistalle, jonne oli kuitenkin saatu mahtumaan ihan hyvän kokoinen Villilänpuiston koirapuisto:
Villilänpuiston koirapuisto (26.6.2009)
Alue vaikutti erittäin reilun kokoiselta ja se sisältää sekä hiekka- hake- että metsäpohjaa pöpelikköineen. Alueelle pääsee kahdesta portista ja varustukseen kuuluu kaikki penkeistä roskiksiin ja koirankakkapussitelineisiin. Alueella on myös ainakin yksi valopylväs.
Seuraava etappini oli Ratinassa, jonne pääsi hienosti menemään Pyhäjärven rantaa seuraillen Pispalan ja Pyynikinharjun kautta. Ratinanniemen koirapuisto on Ratinan stadionin takana puiden suojassa:
Ratinanniemen koirapuisto (26.6.2009)
Aitaus on valaistu ja sen alueella on puistikkoa hiekka- ja nurmipohjalla. Puiston varustus on myös edellisten puistojen kaltainen.
Näin ohimennen mainittakoon että vaihdan asuntoa lauantain aikana ja yritän napata Sampan itselleni nyt viikoksi välillä, jos sitten tulisi Samppa-aiheisiakin postauksia välillä.

0 kommenttia:
Lähetä kommentti