maanantai 10. toukokuuta 2010
Kuvia metsästä
torstai 6. toukokuuta 2010
Ensimmäinen blogivuosi
Sampan osalta ei juuri muuta kerrottavaa tällä hetkellä ole, paitsi että linssiluksaatiotestin tulos tuli, ja kävi ilmi että Samppa ei ole taudinkantaja, joten Samppaa voi käyttää teettämään pentuja sen osalta huoletta. Linssiluksaatio, eli silmän linssin sijoiltaanmeno, on terriereille tyypillinen sairaus, joka on koiralle kivulias ja joka johtaa pahimmillaan sokeutumiseen. Taudista voi lukea lisää esimerkiksi Malmin eläinklinikan artikkelista (pdf).
Kuinka yleinen tämä tauti sitten on? Esimerkiksi Parsonrussellinterrierit ry:n tilastoissa (4.5.2010) 81,0 % testatuista vajaasta 400 koirasta oli terveitä, 16,0 % kantoi tautia ja 2,0 % oli sairastunut itse tautiin.
Viikon päästä viikonloppuna järjestetään Rauma Show 2010. Samppa ei vielä tänäkään vuonna osallistu niin sanotusti kotikenttänäyttelyynsä, sillä olemme Lauran kanssa osana näyttelyn järjestävää tahoa.
Saa nähdä tuleeko uutta postausta ennen näyttelyä.
tiistai 27. huhtikuuta 2010
Tampereen koiravero
Koiraveroa pitäisi vähintäänkin kolminkertaistaa. Silläkään ei vielä kateta siivous- ja koirapuistojen rakentamisen kustannuksia. Jos koirien omistajat suostuisivat siivoamaan lemmikkinsä jätökset, kaksinkertaistaminen riittäisi. Koira ei ole syyllinen sotkuun, vaan sen omistaja. Esim. kymmenkertaistetulla maksulla sotkeentuneet lasten vaatteet voitaisiin pesettää koiraveron tuotolla.Onkohan valtuutettu ollut ihan tosissaan tässä? Ajatelkaa lapsia -kortti[hiki] on ainakin taidokkaasti isketty pöytään. Järjen ääntä on muun muassa seuraavissa kommenteissa:
Seppo Salminen (sdp)
Kannatan koiraverosta luopumista, koska sen tuotto katoaa siitä aiheutuviin byrokratiakustannuksiin. Koirankakkaongelma on keväisin ylikorostunut, koska talven aikana kertynyttä ulostetta hajottavat hyönteiset ja pieneliöt eivät ole vielä aktivoituneet kylmyydestä johtuen. Tupakantumppeja ja lasisiruja ei hajoita mitkään pieneliöt. Koiranomistajien vastuun korostaminen ja kakankeräystalkoot olisi toimivampi ratkaisu.
Heikki Luoto (ps)
[– –] Toivoisinkin, että tamperelaiset kunnioittaisivat enemmän omaa kaupunkiaan sekä toisiaan ja lopettaisivat kaikenlaisen roskaamisen. Tämä koskee niin koirien ulkoiluttajia kuin kaikkia muitakin kaupunkilaisia. Talvenjäljiltä kaupunki on paikoittain surullinen näky. Jalkakäytävät muistuttavat kaatopaikkaa.
Mikko Aaltonen (vas)
Ei ole järkevää kerätä verotuloja koiraveron kaltaisilla miniveroilla, joiden keräämis- ja valvontakustannukset nousevat kohtuuttoman korkeiksi saavutettuun hyötyyn nähden. Koiranomistajien lisäksi myös monet muut erityisryhmät vaativat kaupungilta erityiskustannuksia. Silti ne hoidetaan yleisen rahoituksen kautta. Kakkaongelmaan tartuttava mieluummin vaikka kampanjalla puhtaiden puistojen puolesta.
Anna Kontula (vas)
[– –] Koiraverosta saatavasta summasta osa hukkuu hallinnointikuluihin. Ja jos kaupunki saa hukkumaan 100 000 euroa muutamaan kymmeneen metriin aitaa, siitä ei koiranomistajia voi syyttää.
Joonas Lepistö (sdp)
maanantai 26. huhtikuuta 2010
Koirankakkaroskistarrat
Samppa koskenrannassa viime Wappuna (1.5.2009)Yllä oleva kuva on viime Wapulta Tampereen koskenrannasta. Aurinko paistoi ja lämmintä oli parhaimmillaan yli 16 astetta. Tänä vuonna vaikuttaa harmi kyllä siltä että fuksit kastuvat jo ennen kuin pääsevät koskeen.
Tässä päivittämättömällä välillä ehkä merkittävin uusi ilmiö on koirankkaroskis-tarraliike. Idea on vanha ja kytenyt varmaan yhden jos toisenkin koiraihmisen päässä, mutta nyt idealle on löytynyt toteuttajakin. Ideana on, että ulkoroskiksen omistavat yksityishenkilöt voivat hankkia roskikseensa tarran, joka osoittaa yksityisen roskiksen olevan sellainen, että sinne saa pudottaa koirankakkapussit.Liikkeellä on oma Facebook-sivu sekä omat sivut osoitteessa www.koirankakkaroskis.fi, jolta voi myös tilata tarroja.
Internetin kummallisuuksien uutisivirrasta silmiini osui postaus Kitty-kissasta, joka on matkannut ranskalaisen pariskunnan mukana pitkin Amerikkaa, jalkapatikassa. Tällä hetkellä ranskalaiset ja Kitty ovat postauksen mukaan Kolumbiassa suunnittelemassa seuraavaa kohdetta. Samalla sivustolla on myös kohtalaisen kiinnostava postaus Oscar-koirasta, joka on myös matkannut ympäri maailmaa.
maanantai 12. huhtikuuta 2010
Ganalim barttal
Aiemmassa postauksessa mainittu huhu siitä, että Hervannassa olisi ollut myrkytettyjä lihanpaloja koirapuiston varrella sai jatkoa kun eräs Aamulehden lukija Härmälästä lähetti Aamulehteen kuvia rotanmyrkystä, joka oli kaadettu lenkkipolun varteen. Kommenttien mukaan rotanmyrkkyä on nähty myös Pispalan ja Peltolammin alueella. Olkaahan varovaisia kun koirien kanssa liikutte - muuallakin kuin Tampereella.
torstai 8. huhtikuuta 2010
Myrkytettyjä lihanpaloja
Herwoodin Hauvat ry:n keskustelupalstalle on 5.4. laitettu viesti, jonka mukaan Mäkipuiston (Suolijärven) koirapolun[maps] varrelle joku idiootti on käynyt nakkelemassa myrkytettyjä lihanpaloja, joihin ilmeisesti jo kaksi koiraa on kuollut. Vaikka ei asuisikaan Hervannassa, niin on silti hyvä olla varuillaan muillakin paikkakunnilla, sillä näitä ääliöitä löytyy kyllä joka kaupungista. Pahimmassa tapauksessa se, että joku laiska, välinpitämätön ja -kuten UR:n tekstiviestipalstalla asia ilmaistiin - hienohipiäinen koiranomistaja ei kerää koiransa jätöksiä pois aiheuttaa välillisesti sen, että jonkun tunnollisen koiranomistajan rakas lemmikki kuolee.
Polkujen ja teiden varsille kylvettyjen myrkytettyjen herkkupalojen takia koiraa on parempi lenkittää siten, että ei anna koiran jäädä haistelemaan paikkoja joka viiden metrin välein. Harmittavan usein näkee koirien ulkoiluttavan ihmisiä omaan tahtiinsa, eikä toisin päin.
Asiaan liittyen, Uudessa Raumassa käytävä koirankakkakeskustelu jaksaa viihdyttää lehdestä toiseen: Aiemmassa postauksessa mainittu, 27.3. ilmestyneestä lehdestä poimittu tekstiviesti on saanut jatkoa. Kyseessä oli viesti, jossa Rauman Sinisaaren palvelutalon asukas oli ilmaissut julkisesti huolensa siitä, että koiranulkoiluttaja oli heittänyt koiranjätöspussin palvelutalon privaattiroskikseen. Tarkkaavainen asukas sai vastauksia 31.3. ilmestyneessä lehdessä:
Koiran jätöksethän kuuluu laittaa roskikseen! Onko sinulla parempi ehdotus, mihin kakkapussin laittaisin? Haluaisitko sen kenties itsellesi? Sekin onnistuu... en vain tiedä, kenelle sen toimittaisin? Jos ystävällisesti tulet sen minulle suoraan sanomaan, kun kerran minutkin tiedät, niin voidaan sopia tarkemmin... Heh heh.Reviiristään tarkka asukas oli vahtinut pihapiiriään herkeämättä ja jatkanut kampanjaansa lauantaina 3.4. ilmestyneessä lehdessä:
Itsensä tunnistanut vastuullinen koirantaluttaja
Voi höpölöpö, jos fiksu koiranulkoiluttaja on kerännyt koiransa kakat pois, eikö ole aivan sama kenen roskikseen pussin tipauttaa, parempi roskiksessa kuin taivasalla, älykästä.
Eikö se nyt ole pääasia, että ne koirien jätökset päätyvät ylipäätänsä johonkin eikä kaduille? Hienoa, että joku viitsii ne korjata!
Sinä tunnistettu nainen. Laitat edelleen koiranjätöksesi haisemaan Sinisaaren palvelutalon ulko-oven vieressä olevaan roskikseen. Roskis on tarkoitettu ainoastaan talon asukkaille.Palvelutalon asukas sai aikaan oikean palaluteryöpyn lehden tekstiviestipalstalle. Keskiviikkona 7.2. ilmestyneessä lehdessä peräti 35 % viesteistä koski koirankakkaa. Seuraavat viestit liittyivät suoraan tähän tapaukseen:
Sinä tunnistettu nainen. Laita ihmeessä koirankakat siihen roskiksen vieressä olevan ulko-oven eteen. Loppuu se valittaminenTuskin maltan odottaa mitä lauantain lehdessä on kirjoitettu aiheesta. Ongelmana on tosiaan että yksityisiin roskiksiin ei saa viedä omia roskiaan (eikä siis myös koirankakkapussejakaan). Ongelmaa on ratkottu jo vuonna 2007 Oulun seudulla koiraystävällisillä roskiksilla. Ideana on, että yksityisten roskisten omistajat voivat hankkia kunnalta roskikseen liimattavia tarroja, joilla viestitetään koiranomistajille että yksityistä roskista saa käyttää koiranjätösten dumppaamiseen.
Koirani taitaa osata lukea tekstiviesti-palstaa... Fiksu koira tuumi, että "perkule, väännän tortun palvelutalon edessä ja se kun pussissa niin toisen tortun perään, että emäntä saa laittaa 2 pussia yhden sijasta kiellettyyn roskikseen" ja tekonsa tehtyään hymyilikin pikkasen... Näkikö valvova silmä? Itse mietin hetken, että jättäisinkö läjät siihen...
Sinä Sinisaaren valittaja, eikö ole parempi, että se "tunnettu nainen" heittää koiran jätökset roskikseen kuin jättäisi ne tien viereen, muovipussissa ne kai on, muovipussin suu tiukasti kiinni, tuskin se hajuhaittoja lisää. Eikö ihmisillä todellakaan ole muuta tekemistä, kuin valittaa naurettavista asioista. Vielä se "reviirin pyhyys", älä tule minun tontilleni, vaikka se ei ole edes omasi. Minulla ei ole koiraa, vaikka ne ovatkin monta kerta parempia kuin tyhjästä narisevat ihmiset. Koirat haukkuvat syystä, katkerat, häijyt ihmiset pahantahtoisuuttaan.
Ihmiset ovat harmittavan itsekkäitä, mutta poikkeuksiakin löytyy; Tampereen keskustassa asuva koiranomistajapariskunta kyllästyi Hämeenpuistossa olevaan koirankakan määrään. Sen sijaan että he olisivat nurisseet paikallislehden tekstiviestipalstalla, he tarttuivat lapioon ja kävivät lapioimassa koiranjätöksiä pois (Aamulehti).
Itsekin voisin mielelläni osallistua vastaavanlaisiin talkoisiin mikäli jokin koirayhdistys Tampereella tai Raumalla järjestäisi sellaisia. Tällaiset tempaukset toisivat ehkä paremmin esille vastuuntuntoisten koiranomistajien näkökannan jokakeväiseen koirankakkakeskusteluun, joka todennäköisesti jatku vielä pitkään tänäkin vuonna.
Postauksen lopuksi pari kuvaa Sampasta:
sunnuntai 4. huhtikuuta 2010
Pääsiäiskuvia
Alla olevissa kuvissa on äitini ottamia kuvia Sampasta.

