Ensimmäisenä listalla on pohjanmaalta kantautunut uutinen, jonka mukaan irrallaan jolkotellut koira antoi aihetta kunnon pohjalaistyyliseen tappeluun, jota voisi näin ulkopuolisena kuvailla vähintäänkin huvittavaksi. Itse koiralla ei tapahtumiin tosin ollut juuri osaa tai arpaa. Ilkka uutisoi asiasta otsikolla Karannut koira aiheutti öisen tappelun.
Ikävämpiä uutisia kantautuu lounais-Suomen suunnalta; 62-vuotiaalle kaula- ja selkärankavaivoista kärsivälle miehelle tuomittiin sakkoja 12 500 euroa eläinsuojelurikkomuksesta, syystä että hän oli huitaissut kepillä housunpunttiin käynyttä koiraa. Koira sai silmäänsä sen verran vakavan vamman, että se jouduttiin myöhemmin lopettamaan. Lopulta Turun hovioikeus määräsi sakon vain 800 euroon menetetystä koirasta. Turun Sanomissa aiheesta on otsikolla Housunpuntista näykkäisy koitui koiran kohtaloksi. Uutinen ei tarkemmin kerro millainen tilanne oli kyseessä, että oliko koira esimerkiksi ollenkaan hihnassa. Tekstistä välittyy sellainen kuva että koira olisi ollut irrallaan, sillä kyllä muuten "pienen sekarotuisen koiran" olisi pystynyt hihnasta kiskomaan pois toisten ihmisten housunpunteista roikkumasta. Myös Aamulehti uutisoi samasta asiasta hieman provosoivampaan sävyyn, mikä näkyy varsinkin uutisen kommenttien rikkaudessa.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti