Muistan lukeneeni, että eläimet ja myös ihmiset haukottelevat refleksinomaisesti kun eivät osaa päättää tai eivät tiedä mitä tekisivät tietyissä tilanteissa.
Muistan nähneeni tällaista käytöstä ainakin kissoilla, mitä nyt niiden puuhia olen jonkin verran seurannut.
Kissoista päästään näppärästi Samppaan, joka nokosiensa jälkeen silloin tällöin venyttelee kuin kissa, etutassut ojennettuna pitkäksi eteen ja takapuoli ja häntä suoristettuina ylös, selkä alaspäin kaartuneena. Venyttelyn ohella irtoaa myös reilunkokoinen haukotus. Yleensä Samppa ei haukotellessaan kotioloissa pidä ääntä.
Julkiset tilat ovat kuitenkin asia erikseen. Tänään kun odotin Tampereen linja-autoasemalla bussia ja istuin Sampan kanssa penkillä, niin vähän väliä Samppa haukotteli ja päästi samalla ulisevia, ehkä etäisesti Chewbaccan ääntelyä muistuttavia ääniä. Sama meno jatkui sen jälkeen kun vaihdoimme bussia Huittisissa. Muutaman minuutin ajan Samppa haukotteli kuuluvaan ääneen bussissa.
Olisi vain kiva tietää mistä tällainen ääneen haukottelu johtuu. Tekeekö Samppa sitä refleksinomaisesti, piruuttaan vai ihan huomionkipeyttään? Ihkusöpösti haukottelemalla Samppa sai ainakin vanhemmilta naisihmisiltä huomiota hymyn kera.
tiistai 15. joulukuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti