lauantai 7. marraskuuta 2009

Sivulle! - Osa II

Pari päivää yritettyäni saada Samppaa kääntämään rintamasuuntansa minun kanssa samaan suuntaan ja tulemaan lähes kiinni jalkojeni vasemmalle puolelle, turhauduin ja keksin vaihtoehtoisen tavan päästä haluttuun lopputulokseen.
Kesken uuden käskyn opetuksen ei pitäisi vaihtaa sitä, mitä käskyllä halutaan tehdä, mutta toivoakseni poikkeus vahvistaa tässä säännön: Yritän nyt opettaa Sampalle sivulle tulemista siten, että Samppa kiertää takakautta vasemmalle puolelleni. Takaa kiertämällä Samppa tulee automaattisesti lähelle jalkoja ja vielä pysähtyy siten, että katse on minun kanssani samaan suuntaan. Tässä tekniikassa on vain huono puoli se, että jos Samppa on hihnassa, niin hihna kiertyy samalla jalkojen ympäri.
Alkuperäistä tekniikkaa olisi voinut muuttaa siten, että tullessaan minun vierelleni Samppa olisi kääntynyt vastapäivään, jolloin kääntyvä liike olisi tavallaan tuonut Sampan lähelle jalkoja. Kuvat näistä tapahtumaketjuista olisivat varmasti monta kertaa selkeämmät kuin päättömät selitykseni, mutta koska en voi olla monessa paikkaa yhtä aikaa kuten Samppa alla olevassa kuvassa, niin kuvia ei varsinaisesta harjoittelutapahtumasta ole.

Samppa siellä ja täällä (7.11.2009)

Toinen temppu, jota olen Sampalle yrittänyt opettaa, on hihnan tuominen. Aina kun olemme lähdössä ulos, heitän Sampan hihnan huoneen toiselle puolelle ja pyydän tuomaan hihnan. Yleensä Samppa jopa tuo näissä tilanteissa hihnansa minulle, mutta päätavoitteena olisi se, että Samppa toisi hihnansa minulle kun haluaa ulos. Selventäisi kommunikaatiota minun ja Sampan välillä kivasti se.

Kuten virallisissakin uutisissa, pääotsikoiden jälkeen on vuorossa sää: Eilen Hervanta peittyi hienoon lumipeitteeseen, ja sen illan ajan oli kivan talvinen tunnelma ulkona. Tänään oli vuorossa perussuomalainen loskakeli. Puiden oksat riippuvat märkinä ja tummina ja märkä loska tirskuu kengistä sisään ja Samppakin on lenkin jälkeen kuin uitettu koira - tosin ei yhtä uitettu kuten kanaliin vahingossa pudonnut ja sieltä pelastettu cockerspanieli Raumalla.

0 kommenttia: