Sealyhaminterrierin perimmäinen käyttötarkoitus on edelleen hieman epäselvä minulle. Vähän lähteestä riippuen sealyhaminterrieri on todettu jalostetuksi muun muassa riistaeläimiä uhkaavien petojen hävitykseen, avuksi luolaeläinten metsästykseen, tai erityisesti saukon metsästykseen. Saukon metsästys tuo mukanaan vesielementin, josta saadaan aasinsilta tähän postaukseen.
Emme ole kokeilleet Sampan uintitaitoja, ainakaan toistaiseksi. Menneenä kesänä Samppa tosin tassutteli rantaveteen, joi vähän vettä ympäriltään ja sen jälkeen lässähti makaamaan veteen, ihan vain vilvoitellakseen ilmeisesti.
Lenkin jälkeisen pesun elukkamme kokee käyttäytymisestä päätellen jotenkin vastenmielisenä tapahtumana. Samppa kyllä menee pesuhuoneeseen kun avaan oven ja käsken mennä sinne. Lisäksi Samppa kävelee suihkun viereen käskettäessä, mutta kun pesuprosessi alkaa, niin samppa alkaa siirtymään askel kerrallaan hitaasti kohti pesuhuoneen ovea. Ei siinä muu auta kuin nostaa hurtta takaisin suihkun alle.
Samppa ja Sampan trendikäs turkoosi amme (31.10.2009)
Harvemmin käytän ammetta, joka tosin on ostettu ihan vain ja ainoastaan Samppaa varten. Amme on kätevä olla kun koira pitää saada kunnolla puhtaaksi, vaikka voidaan olla tietty montaa mieltä siitä, että onko omassa liassaan lilluminen mitenkään tehokas tapa puhdistautumiseen.
Pesussa apuna käytän tällä hetkellä KW:n terrierisampootiivistettä, jota sai ainakin kesällä Raumalta Ilonaiheesta. Sealyhaminterrierien ja varmaan muidenkin karkeakarvaisten koirien pesussa on ongelmana hyvän pesuaineen löytäminen, sillä lähes kaikki pesuaineet jota koirille myydään, ovat kuten ihmisten hiustenpesuaineetkin; lisää kiiltoa ja pehmeyttä luvataan vaikka tässä tapauksessa tarvittaisiin päinvastaista vaikutusta - karvan täytyisi pysyä karkeana.
Oma episodinsa on pesun ja kuivauksen jälkeinen ruljanssi kun Samppa yrittää saada turkkinsa kuivaksi juoksemalla villisti edestakaisin. Yleensä tämän päättömän juoksentelun saan hillittyä käärimällä Sampan kuivumaan lämpimään pakettiin, kuten kuvassa alla:
Samppa paketoituna kuivumaan (31.10.2009)
lauantai 31. lokakuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti