Laura oli viime viikolla Sampan kanssa Raumalla järjestettävässä näyttelykoulutuksessa totuttamassa elukkaamme muihin koiriin. Samppa ei täysin toivotun mukaisesti käyttäytynyt, vaan yritti vetää itseään toisten koirien luo silloin kun ei olisi pitänyt.
Koulutuksen ohjaaja ehdotti koulutuspannan käyttöä. Koulutus- eli kuristuspantoja käytetään enimmäkseen vain suurilla koirilla, joilla on vahva niska. Periaatteessa alle 10-kiloisilla koirilla ei koulutuspantaa kannata käyttää, koska seurauksena voi olla muun muassa vakavia niskanikama- tai henkitorvivammoja. Toisaalta Samppa on 13,2-kiloinen jässikkä, rotuunsa nähden suurikokoinen uros. Lisäksi sealyhaminterriereillä yleensä on paksu ja lihaksikas kaula ja niska, joten päätimme kokeilla koulutuspantaa.
Koulutuspannan tarkoituksena on totuttaa koira liikkumaan taluttajansa vierellä ilman ylimääräistä kiskomista. Eläintarvikkeita myyvissä liikkeissä on yleensä tarjolla nahasta, nailonista ja metalliketjusta tehtyjä koulutuspantoja, joiden hinnat vaihtelevat parista eurosta kolmeenkymmeneen euroon riippuen merkistä ja ostopaikasta. Valitsimme Sampalle kuvassa näkyvän ketjukaulaimen, jonka sai Vapaa Valinnasta alle neljällä eurolla.
Koulutuspantaa käytettäessä pitää muistaa pari oleellista asiaa; ensinnäkin panta pitää laittaa oikein päin suhteessa siihen kummalla puolella koiraa talutetaan. Näyttelykoiria talutetaan aina vasemmalla puolella, jolloin pannan pitää muodostaa P-kirjain koiraa edestäpäin katsottaessa (kuten kuvassa). Pannan ollessa väärin päin se vain kiristyy koiran vetäessä mutta ei löysty kun koira liikkuu sallitulla alueella.
Toiseksi, koiralle pitää antaa noin parin metrin liikkumavara hihnassa. Jos liikkumavaraa ei ole tarpeeksi, koira ei pysty hahmottamaan sille sallittua liikkumatilaa. Tämän takia koulutuspanta ei täysin sovellu kaupungin ahtaille kaduille. Vieressä kävelyä ja seuraamista kannattaakin tämän takia harjoitella koulutuspannan kanssa alueilla joilla koiralle voi antaa parin metrin liikkumavaran.
keskiviikko 12. toukokuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti