perjantai 9. lokakuuta 2009

Sähke Bratislavasta

Viimeisin tieto Bratislavan maailmanvoittajanäyttelystä kertoo, että Sampan pappa Rico sai maailmanvoittaja-veteraani-tittelin. Samppa osallistui avoimessa luokassa ja oli neljänneksi paras uros!

MV-näyttelyn Sealyhamit

PeJuNuAvVaVe
Urokset
33861
Nartut132552
Minulla hallussa olevien elokuun puolivälin tilastojen mukaan Bratislavan-näyttelyyn oli ilmoittautunut 39 sealyhamia, joista uroksia oli 21 ja narttuja 18. Uroksia oli ilmoitettu avoimeen luokkaan 8, eli Samppa oli omassa luokassaan kahdeksan joukosta neljänneksi paras. (Oheista taulukkoa voi lähteä dekryptaamaan tuoreen lyhyen koiranäyttelyoppaan avulla!) Tuomarina Sealyhameille toimi Gitty Schwab.
Maija oli narttujen avoimessa luokassa myös neljäs ja Sissi oli veteraaniluokassa toinen. Onnittelut kasvattajille erityisesti Ricon tuloksesta ja todella suuret alustavat kiitokset Sampan käyttämisestä Euroopan kiertueella!

Seurue saapunee alkuperäisten suunnitelmien mukaan takaisin Suomeen ensi viikon alkupuolella.

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Päivän iloinen koirauutinen

Aamulehti uutisoi: Kaasua, kuljettaja! Koiraneiti nousi yksin bussiin ja istahti takapenkille. Uutinen kertoo sekarotuisesta Taika-koirasta, joka pääsi karkuun hoitajaltaan sillävälin kun omistaja oli matkoilla. Yksin seikkaillessaan koira huomasi päätepysäkillä seisovan TKL:n bussin ja hyppäsi bussin takapenkille istumaan.
Kuljettaja houkutteli koiran ulos bussista, jonka jälkeen koira lähti kuljettajan mukaan "jolkottelemaan sen näköisenä, että se oli tutulla seudulla."
Lopulta koira päätyi itsekseen ja yhtenä kappaleena hoitajan luo. Mutta mikä meni pieleen? Kuten uutisen yksi kommentoijakin kommentoi; kuskin olisi pitänyt hoitaa koira poliisiasemalle tai löytöeläintarhaan. Oli onni, että koira pääsi ehjänä takaisin, sillä paljon huonomminkin olisi voinut käydä.
TKL:n liikennetarkastajan mukaan löytöeläimiä varten ei ole mitään ohjeita. Toisaalta kuski teki voitavansa tässä tilanteessa; koiran pannassa oli omistajan numero, mutta omistaja sattui juuri sillä hetkellä olemaan lentokoneessa. Toivottavasti TKL:n kuljettajille tulee ohjeet vastaavien tapausten varalle -vaikka tällaiset episodit aika harvinaisia ovatkin.

tiistai 6. lokakuuta 2009

Koira muualla, kissat pöydillä

Sampan Euroopan-kiertue jatkuu vielä viikon ajan. Koiran ollessa poissa kissat pomppivat pöydillä (vai miten se nyt meni?) Tämänkertainen postaus liittyy kissoihin: Hilavitkutin.com on varmaan mielenkiintoisin sivusto jota seuraan, ja tällä kertaa vastaan tuli otsikko Haluaisitko kissan cappuccinosi kanssa? Kyse on kissakahviloista.
Kissakahvilan ideana on se, että ahtaasti ja asuvat ja kiireistä elämää viettävät ihmiset eivät välttämättä pysty pitämään omaa kissaa vaikka haluaisivatkin, joten osittainen ratkaisu löytyy kissakahvilasta. Kissakahvilaan voi mennä hörppäämään kupin cappucinoa ja silittämään kissaa. Muistan lukeneeni myös tutkimuksesta, jonka mukaan kissan kehräys lievittää stressiä, joten ehkä tällaisessa yrityksessä on jotain ideaa.
Blogissa esitelty hiirenpyydys-kofeiiniannostelulaitos sijaitsee Tokion Akihabarassa. Muistan kyllä lukeneeni tällaisesta kissakahvilasta aiemminkin, mutta kun itse Tokioon asti pääsin niin en sitten muistanut kyseisessä paikassa käydä. Kissoja näkyi kyllä muuten puistoissa, ja kuten kuvassa vasemmalla, myös tottuneesti matkaamassa pyörän korissa.
Terveysviranomaiset luultavasti torppaisivat tällaisen yrityksen heti alkuunsa Suomessa. Ilmeisesti Taiwanista alunperin lähtöisin oleva kahvilaidea on saanut jalansijaa kuitenkin Japanissa jo 40 kissakahvilan voimin, kertoo videossa esiintyvä stephachu blogissaan. Aiheesta on juttua myös examiner.com:issa.

Ehkä jo viikon päästä tulee taas enemmän Samppa-painotteista juttua kuvien kera.

Edit:
Jotta ei nyt aivan kissa-aiheiseksi menisi tämä koko koira-blogi, niin Japanin-kuvia selaillessani tuli vastaan kuva, jossa poseeraan Lauran kanssa Hachikō-koiran[w] patsaan vieressä. Mitä koiran täytyy tehdä tullakseen ikuistetuksi Shibuyaan[w], Tokion tunnetuimman risteyksen liepeille? Tarina juontaa 1900-luvn alkuun; Hachikō oli rodultaan Akita[w], ja sen omistaja oli eräs yliopiston professori. Hachikō odotti joka päivä uskollisesti professoria Shibuyan asemalla, ja jatkoi uskollista odottamistaan vielä kymmenen vuotta sen jälkeen kun professori yllättäen sai sydänkohtauksen ja kuoli töissä. Hachikōn uskollisuus nousi lopulta kansalliseksi lojaaliuden symboliksi.

maanantai 5. lokakuuta 2009

Lyhyt koiranäyttelyopas

Minun on jo pitkän aikaa pitänyt kirjoittaa postaus, jonka tarkoituksena olisi antaa koiranäyttelyihin ja niiden sanastoon perehtymättömille hieman referenssiä, syystä että tämä blogi kuitenkin sisältää kohtalaisen paljon juttua koiranäyttelyistä. Allaolevan tekstin faktat on tarkastettu ja poimittu Kennelliiton näyttelysäännöistä (pdf-dokumentti, 5.10.2009).

Koiranäyttelyiden perimmäinen tarkoitus on kasvattaa koiran arvonimilistaa ja hankkia hyviä arvosteluja koirasta. Näyttelyissä hyvin menestyvä koira on rotunsa esimerkillinen edustaja, jota käytetään rotunsa eteenpäin jalostamisessa rodunomaiseen ja terveeseen suuntaan.

Koiranäyttelyt voidaan jakaa karkeasti kolmeen osaan; alkukehiin, ryhmäkehiin ja BIS-kehään. Lisäksi tässä postauksessa on hieman infoa sertifikaateista

Alkukehät
Alkukehien läpikäyntiin kuluu koiranäyttelyissä eniten aikaa. Alkukehissä selvitetään kunkin rodun paras koira, joka pääsee jatkoon ryhmäkehään. Prosessi voidaan jakaa ainakin neljään eri vaiheeseen:

1. vaihe, laatuluokat ja -arvostelut
Kunkin rodun urokset ja nartut kilpailevat aluksi erillään, ja sukupuolten sisällä koirat on jaettu (korkeintaan) seitsemään eri luokkaan. Osallistuvan koiran luokka riippuu iästä sekä aiemmista suorituksista seuraavalla tavalla:
  • Pentuluokka (PEK) on epävirallinen ja se järjestetään vain jos näyttelyn järjestävä näyttelytoimikunta niin toivoo. Pentuluokkaan voivat osallistuvat koirat, jotka ovat iältään vähintään seitsemän, mutta alle yhdeksän kuukautta. Tuomari voi antaa kunniapalkinnon (KP) sen arvoisiksi katsomilleen pennuille. Kunniapalkinto on lila ruusuke.
  • Junioriluokkaan (JUN) osallistuvan koiran on oltava iältään vähintään yhdeksän kuukautta ja enintään 18 kuukautta.
  • Nuorten luokkaan (NUO) osallistuvan koiran on oltava iältään vähintään 15 kuukautta ja enintään kaksi vuotta.
  • Avoimeen luokkaan (AVO) voivat osallistua koirat, jotka ovat iältään vähintään 15 kuukautta. Avoimessa luokassa ei ole yläikärajaa.
  • Käyttöluokka (KÄY) edellyttää 15 kuukauden ikää. Lisäksi koiran on oltava rodultaan määritelty käyttökoiraksi.
  • Valioluokkaan (VAL) osallistuminen vaatii myös 15 kuukauden ikää. Lisäksi koiran on oltava jonkin FCI:n tunnustaman kenneljärjestön muotovalio tai kansainvälinen muotovalio.
  • Veteraaniluokan (VET) osallistujilla on oltava ikää vähintään 8 vuotta. Yläikärajaa ei ole.
Yllämainituissa luokissa kussakin koirille suoritetaan laatuarvostelu, joka sisältää kirjallisen arvostelun ja laatua osoittavan värillisen nauhan. Näyttelyissä juuri tähän menee eniten aikaa, sillä tuomari katsoo ja arvostelee jokaisen koiran erikseen. Arvostelun tulosta osoittavat nauhat ovat väriltään ja merkityksiltään seuraavat (paremmuusjärjestyksessä ylhäältä alas):
  • Vaaleanpunainen, erinomainen (ERI). Koira on hyvin lähellä rotumääritelmän ihannetta luonnetta myöten ja on erinomaisessa kunnossa. ERI:n saaneet koirat pääsevät jatkoon. Lisäksi, vain ERI:n saaneet koirat voivat saada myöhemmin kilpailussa sertifikaatin (SERT) ja kansainvälisen sertifikaatin eli CACIB:in (jos kyseessä on kv-näyttely). Lisää sertifikaateista, BIS-kehien jälkeen.
  • Punainen, erittäin hyvä (EH). Koira on rodulleen tyypillinen, tasapainoinen rakenteeltaan ja hyvässä kunnossa. Vähäiset virheet sallitaan (ei kuitenkaan rakenteelliset). Jos luokassa on vähemmän kuin 4 ERI:n saanutta koiraa, myös EH-koirat voivat kilpailla luokkasijoituksesta.
  • Sininen, hyvä. Koira on rodulleen tyypillinen mutta siinä on selkeitä virheitä
  • Keltainen, tyydyttävä. Koira vastaa rotuaan ilman yleisesti hyväksyttyjä rodun piirteitä tai on fyysisesti huonossa kunnossa.
  • Harmaa, hylätty. Koira ei rakenteellisesti vastaa rotumääritelmää, tai on vihainen. Myös huomattavat väri- tai karva- tai purentavirheet tuottavat hylätyn laatuarvostelun.
  • Ruskea, ei voida arvostella. Kirjaimellisesti, jos tuomari ei pysty arvostelmaan koiraa sen käytöksen takia. Tuomarin pitää pystyä tarkistamaan purenta, hampaat, rakenne ja häntä (sekä kivekset)
2. vaihe, kilpailuluokat
Kun yhdessä luokassa on laatuarvostelut saatu tehtyä, selvitetään luokan paras koira. ERI:n saaneet koirat tuodaan yhtä aikaa tuomarin eteen ja tuomari valitsee voittavan koiran. (Jos ERI-koiria on vähemmän kuin neljä, myös EH:n saaneet koirat osallistuvat.) Tässä vaiheessa neljä parasta koiraa saavat nauhat, jotka värin perusteella osoittavat koiran sijoituksen seuraavalla tavalla:
  • Punainen, 1. sija
  • Sininen, 2. sija
  • Keltainen, 3. sija
  • Vihreä, 4. sija
Sama värikoodaus pätee myös myöhemmissä vaiheissa joissa sijoitetaan neljä koiraa (PU/PN-kehä, RYP, BIS). Toimitsijat merkitsevät arvostelulomakkeisiin vastaavasti kunkin koiran tulokset, ja esimerkiksi avoimen luokan voittaja merkitään AVK/1, toiseksi tullut AVK/2, jne.

3. vaihe,paras uros (PU) ja paras narttu (PN)
Kaikki luokat käydään samalla tavalla läpi, kunnes jäljellä on kustakin luokasta neljä parasta koiraa. Jatkoon vaaditaan luokassa neljän parhaan joukkoon sijoittumisen lisäksi laatuarvostelusta ERI-merkintä. Kunkin luokan (lukuunottamatta mahdollista pentuluokkaa) parhaat koirat tuodaan yhdessä tuomarin eteen ja tämä valitsee jäljellä olevista koirista sukupuolensa parhaan rotunsa edustajan. Tämä tehdään erikseen uroksille ja nartuille, ja näin saadaan selville paras uros (PU) ja paras narttu (PN). Kuten edellä, neljä parasta sijoitetaan, mutta nyt vain voittaja pääsee jatkamaan. Paras uros merkitään papereihin PU/1, toiseksi paras PU/2, jne.

4. vaihe, ROP-kehä:
Parhaan uroksen ja nartun selvittyä laitetaan nämä vastakkain ROP-kehään. Tuomari valitsee rotunsa parhaan koiran (ROP), jolloin toiseksi tullut koira on VSP eli vastakkaisen sukupuolen paras. Tämän jälkeen kyseisen rodun kehä on saatu päätökseen.
ROP- ja VSP- sijoituksista saa näyttelyistä ruusukkeet, jotka ovat väriltään seuraavat:
  • ROP: Punakeltainen
  • VSP: Valkovihreä
Ryhmäkehät
Kaikkien alkukehien päätyttyä alkavat ryhmäkehät. Ryhmät on jaoteltu FCI:n roturyhmien mukaan, eli maksimissaan yhdessä näyttelyssä voi olla 10 ryhmäkehää. Ryhmäkehissä kilpailevat keskenään eri rotujen ROP-koirat. Neljä parasta sijoitetaan jälleen, ja vain voittaja eli ryhmänsä paras (RYP) pääsee jatkoon. Papereihin merkitään RYP-1, RYP-2, jne.

BIS-kehä
Ryhmäkehien jälkeen on vuorossa BIS-kehä (best in show), jossa valitaan koko näyttelyn komein tai kaunein koira. BIS-kehään osallistuu kustakin ryhmäkehästä parhaaksi valittu koira, eli kilpailijoita on korkeintaan kymmenen. Lopulta neljä parasta sijoitetaan, ja voittaja on koko näyttelyn voittaja. Papereihin merkitään BIS/1, BIS/2, jne.

Sertifikaatit
Parhaalla uroksella ja nartulla on mahdollisuus saada sertifikaatti (SERT) ja kansainvälinen sertifikaatti, eli CACIB. Kansainvälisiä sertifikaatteja jaetaan vain kansainvälisisissä näyttelyissä.
Sertifikaateista saa ruusukkeita, jotka ovat suomalaisissa näyttelyissä värikoodattu seuraavasti:
  • Sertifikaatti: sinivalkoinen
  • Varasertifikaatti: vaaleansininen
  • CACIB: valkoinen
  • vara-CACIB: oranssi
Tuomari voi oman harkintansa mukaan esittää SERT:iä ja CACIB:ia PU- tai PN-koiralle. Tuomari voi lisäksi esittää vara-SERT:iä ja vara-CACIB:ia PU/2- ja PN/2-koirille, eli toiseksi parhaalle urokselle ja nartulle. Varasertifikaatit muuttuvat varsinaisiksi sertifikaateiksi lähinnä siinä tapauksessa, että alkuperäisen varsinaisen sertifikaatin saanut koira ei tarvitsekaan saatua sertifikaattia.
Sertifikaattien idea on, että kun koira saa kolmelta eri tuomarilta SERT:in, saa koira Suomen muotovalion arvon, (MVA) ja siten oikeuden osallistua seuraaviin näyttelyihin valioluokassa. Yksi SERT:eistä on saatava yli kahden vuoden ikäisenä.
Kansainvälisen muotovalion (KV MVA) arvon saa neljällä CACIB:illa, jotka on oltava kerätty vähintään kolmesta eri maasta ja vähintään kolmelta eri tuomarilta.

Ylläolevaan pätevät käyttökoirien suhteen hieman eri säännöt. Lista FCI:n määrittelemistä käyttökoirista on nähtävillä Kennelliiton näyttelysäännöissä (pdf-dokumentti 5.10.2009).

Jos joku tarkkasilmäinen huomaa jotain huomautettavaa tekstissä, niin ilomielin otan korjausehdotukset vastaan.

24.10.2009 oikaisin pari löytämääni asiavirhettä tekstissä.

sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Unkarin näyttely, sunnuntai

Six-Pack-seurueesta menestyi Unkarin Komáromissa sunnuntaina parhaiten Sampan isoisä Rico, joka selvitti tiensä peräti best in show -veteraanksi. Tällä kertaa Maija voitti Sampan ROP-kehässä, joten Samppa sai VSP:n

Raporttien mukaan seurue lomailee keskieurooppalaisen aurinkoisessa, vähän yli parinkymmenen asteen lempeässä syyssäässä, ja Samppakin nauttii olostaan. Seurueen näyttelyputki jatkuu ensi perjantaina Slovakian Bratislavan maisemissa maailmanvoittajanäyttelyssä.

Itävallan Tullnin näyttely

Itävallan Tullnin näyttelystä[m] uutisia lyhyesti ja ytimekkäästi: Samppa oli paras uros ja keräsi mukaansa cacibin ja sertin. Lisäksi kyseessä oli Itävallan voittaja-näyttely, joten Samppa on nyt myös Bundessieger 2009. Mukaan tarttuivat Crufts Qualification -paperitkin, joilla saa osallistumisoikeuden arvostettuun - ja viime aikoina myös kritiikkiä[w] herättäneeseen - Cruftsin näyttelyyn Englannissa.

Nyt tänään sunnuntaina näyttelyt jatkuvat taas Unkarin puolella Komáromissa.

perjantai 2. lokakuuta 2009

Unkarin näyttely (päivitetty)

Samppa on menestynyt mitä parhaiten Unkarin Komáromissa[m] järjestetyssä näyttelyssä. Samppa sai sinisen nauhan, joka vastaa suomalaista vaaleanpunaista, eli erinomaista. Samppa voitti PU-kehässä paikallaolijoiden ennakko-odotuksista huolimatta muutaman saksalaisen sealyhamin.
Saksalainen tuomari Walter Jungblut piti Samppaa peräti ROP:in arvoisena. Sampalla ja myös VSP:n saaneella Maijalla on nyt Unkarin-tuliaisina myös CACIB:it, mikä tarkoittaa sitä, että molemmista koirista tulee Kennelliiton hyväksynnän jälkeen kansainvälisiä muotovalioita.
KV-MVA edellyttää neljää CACIB:ia kolmesta eri maasta.

Sampan Euroopan kiertue kasvattajien matkassa lähti siis äärimmäisen hyvin käyntiin. Kasvattaja kertoi Komáromin näyttelyn olleen vieläpä erittäin mallikkaasti järjestetty. Kiertue on tähän mennessä sujunut mallikkaasti ja Samppa ja Maija ovat viihdyttäneet toisiaan matkan aikana, joten tylsyys ja ikävä ei ole ehtinyt iskemään.

Kiertueen seuraava kehä on lauantaina (jonkin maan aikaan) kello 11.30 Itävallassa.